Hälläkö väliä?

  Et välitä vanhuksista. Et välitä lapsista. Et välitä työttömistä. Kuntavaalikeskustelussa saa helposti lokaa niskaan, jos puolustaa itselleen tärkeitä asioita, mutta jättää jonkun toisen viiteryhmän huomiotta. Väitän, että ainakin meillä Pälkäneellä jokainen tälläkin hetkellä valtuustossa ist Lisää

Rakkaudesta lajiin

Inhosin hiihtoa. Opettaja meni edellä monta kymmentä metriä, ja minä hiihdin jonon viimeisenä. Ylämäet olivat yhtä tuskaa, ja jäällä tuuli painoi vastaan niin, että eteneminen tuntui ennemmin sentteinä kuin metreinä. Joskus viikonloppuisin vanhempani keksivät vielä, että lähdemme koko perheen voimin Lisää

9 hyvää

Vaalien alla meiltä ehdokkailta kysellään vaalilupauksia. Niitä voi antaa vaalikoneissa, ja eri etujärjestöt kyselevät ehdokkaiden kantaa omiin teemoihinsa liittyen. Olisi niin helppo luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Jo edellisten vaalien aikaan, kun olin ensimmäistä kertaa ehdokkaana, ka Lisää

Helposti rikki

Esikoisemme kysyi minulta tänään ulkona leikkiessään ”mitkä kaikki on äiti heikkoja?”. Kysyin häneltä mitä hän tarkoittaa, johon sain vastaukseksi ”siis mitkä kaikki on niin heikkoja, että ne menee helposti rikki.” Siinäpä kysymys! Yritin keksiä pihaltamme ja lähiympäristöstä asioita, jotka menevät Lisää

Tappara vai Ilves?

Sain loppuvuodesta oppilaskunnalta kutsun vierailla Aitoon koulussa yhdessä kunnanjohtajamme kanssa. Kalenterien sovittelun jälkeen pääsimme vihdoin itse vierailulle viime perjantaina. Meille oli järjestetty kyselytunti, jossa kysymyksiä esittivät kaikki oppilaat aina ensimmäisestä kuudenteen luokka Lisää

Riitän.

Erään jääkiekkoilijan vaimo kohautti sosiaalista mediaa tällä viikolla, kun hän oli kertonut mielipiteensä siitä, että naisen paikka on kotona. Kuten niin monesti aiemminkin, sosiaalinen media räjähti ja naiset kilvan puolustivat oikeuttaan tehdä työtä ja viedä lapset hoitoon. Taisin kommentoida its Lisää

Oksettavan näköinen

  Minulle läheisen ihmisen ulkonäköä oli kommentoitu viime viikolla Facebookissa yksinkertaisella kommentilla ”Hyi”. Olkoonkin, että tämä sivusto missä kommentti oli annettu, oli niin kutsuttu urheilijasivu ja olkoonkin, että kuvassa esiintyvä henkilö on jokseenkin normaalia pekkamäkistä lihaksikkaa Lisää

Räjähtävät vatsalihakset

Kyllä, tai siis ei. Minulla ei ole räjähtäviä vatsalihaksia, enkä oikein pysty tekemään räjähtäviä vatsalihasliikkeitäkään. Harjoittelen kuitenkin. Sanotaan että lihas kasvaa levossa, mutta totuus on se, että lihasta pitäisi kuitenkin välillä rasittaa, että se voisi levossa kasvaa. Olin vähän päälle Lisää

Vuosi vanhan vanhentaa

Lanttulaatikossa oli liikaa valkopippuria. Jälleen kerran onnistuin pilaamaan sen maun – ja jälleen kerran päätin, etten enää ikinä tee laatikoita itse. Mutta onneksi on äiti ja anoppi, jotka pelastivat maukkaine laatikoineen tämänkin joulun. Selvittiin siitäkin. Tämä joulu oli poikkeukselline Lisää